Hetken ajan ehdin ajattelemaan.
Mustavalkoinen filmi vilisee silmissäni!
Se saa mut hulluks.
Kuulen ne laulut ne musiikit, nään ne hetket uudelleen.
Mikään ei oo enää niin.
Kuulen musiikin vieläkin tunnen vaan kun muistot
ne kuristaa, ne haluaa etten päästä. Enkä aijokaan.
Huutaisin niiden perään, mutta en tunne itseäni en kuule itseäni.
En haluaiskaan. Kuulostan niin väärältä.
Haluaisin jäädä tähän ja vaan kuvitella. Kuvitella että kaikki ois niinkuin ennen!
Oltain yksin yhdessä, ei ikinä erikseen, ei oltain ikinä jätetty toisiamme.
Oltais vaan tässä.
Ei mentäis pois, mut joskus on pakko mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti